Mitä voimme oppia nettikasinoilta?

Nettikasinot ovat tulleet jäädäkseen digitaaliseen maailmaan, halusimme sitä tai emme. Markkinointipuolella monilla yrityksillä olisi heiltä paljon opittavaa, sillä mikään ei ole niin hyvä markkinoimaan itseään netissä kuin nettikasino.

Esimerkiksi suomalaisiin suunnatussa markkinoinnissa tähän on tietysti syynä se, että suomalaisten silmien eteen on päästävä, vaikka Suomessa ei saakaan nettikasinoita mainostaa. Tämän vuoksi nettikasinoiden elinehto onkin onnistunut markkinointi eri kanavia pitkin. Televisiossahan nettikasinoiden mainoksia voi nähdä lähetyksissä, jotka tulevat esimerkiksi Britanniasta, vaikka ovatkin ns. suomalaisia lähetyksiä. Tällaisia nettikasinoita mainostavia televisiokanavia ovat esimerkiksi EuroSport ja Paramount.

Mutta mitä tulee internetin ihmeelliseen maailmaan, siellä nettikasinot vasta loistavatkin olemassaolollaan siellä, missä eivät periaatteessa saisi oleilla eli suomalaisten silmien edessä. Ulkomaiset – ja jopa suomalaiset – aikakausilehdet esimerkiksi näyttävät lukijoilleen vaikkapa Ninja Casinon nettimainoksia, sivujen ylälaidoissa.

Hakukoneet ja nettikasinot

Näitä mainoksia tulee toki esimerkiksi Googlen kautta, ja välillä sitä tosiaan tapahtuu ihan “vahingossakin” suomalaisilla sivustoilla. Toisaalta erilaisten evästeiden avulla on helppo löytää se oikea rako, johon laittaa oman nettikasinon mainos.

Tuollaisten maksullisten mainospaikkojen lisäksi nettikasinot ja niiden yhteistyökumppanit ovat mestareita hakukoneoptimoinnissa. Tämä tarkoittaa sitä, että näissä yrityksissä ollaan todella nerokkaita tietämään niistä asioista, joita ihmiset etsivät netistä ja lokatioimaan itsensä juurikin niille tärkeille listoille, joista sitten tärppejä tulee.

Tietysti tätä hakukoneoptimointia osataan muuallakin ja mestareita sen suhteen löytyy monelta alalta, mutta varsin yleinen käsitys kuitenkin on, että hakukoneoptimoinnin mestarit tulevat nettikasinoiden maailmasta.

Kilpailu ihmisten mielistä on alkanut viimeistään tekoälyn ottaessa jalansijaa vähän joka asiassa. Tässä skabassa kannattaa olla parhaiden matkassa, niin tietää, minne pyrkiä. Ja minne muut pyrkivät.

6 Jan 2020